perjantai 10. tammikuuta 2020

Pannuprojektin päivitys, osa 2

Heti vuoden alussa kurkkaamme pannuprojektiin. Lupasin päivitellä, kun vähintään kolme projektituotetta on kulutettu loppuun. Nyt on kulutettu se neljä taas. Postauksen lopusta löydät linkit aikaisempiin postauksiin. Tämän vuoden aikana on tulossa tämän rinnalle toinen projekti, nimittäin luomiväripaletin loppuunkulutus-projekti. Luomiväripaletteja minulta löytyy aivan liikaa, joten pakko ryhdistäytyä niiden kanssa. Aloitan sen alkuvuodesta, palettia en ole vielä päättänyt. Anastasian Prism voisi hyvin olla se the paletti projektissa, sillä useimmiten tartun tähän palettiin.


Ensin katsaus loppuneisiin. The Body Shopin Oils Of Life-hoitovesi loppui viimenään. Aloin käyttämään tätä hieman reippaammalla kädellä postauksen jälkeen, jolloin huomasin sen ärsyttävän ihoani. Kasvoni muuttuivat tulipunaisiksi ja hieman turposivat. Yksi kerros tätä oli ok, mutta toinen kerros selkeästi ärsytti ihoani. Tätä ihoärsytystä en ollut huomannut tuohon omaan postaukseen mennessä. Biothermin Skin Oxygen ikuisuusseerumi loppui myös. En huomannut seerumin olevan oikein hyvä missään, vaikkakin ei ole mikään edullinen. Cliniquen ikuisuusrasvakin loppui. Clinique on kyllä varma tärppi monelle ihmiselle. Tätä oli ilo käyttää, sillä ei tuoksunut voimakkaasti ja oli tehoiltaan hyvä. Ainut mikä nyppi, oli kyseisen voiteen riittoisuus. En todellakaan tykkää käyttää pitkään samaa tuotetta, kaipaan vaihtelua ja uusia tuotteita. Lumenen misellivesi loppui myös sopivasti. Misellivesi oli todella näppärä, mikäli en ollut käyttänyt vedenkestävää meikkiä.


Seuraavana luvassa katsaus projektissa kesken oleviin. UD:n MeltDownin käytön unohdin  jossain vaiheessa, joten sitä ei ole projektin aikana käytetty lähes ollenkaan. Täytyy ehdottomasti ryhdistäytyä sen kanssa. En usko vielä hetkeen sitä saavani loppumaan. Fit Me:n pannu paistaa jo pannu reilusti! Wuhuu, jippii! Tämä voisi olla seuraavaan katsaukseen mennessä jo loppu sitten. Korvaavia puutereita löytyykin sitten ihan kiitettävästi. Kocostarin eye patcheja taisin käyttää tällä välillä kerran tai kaksi. Nekin vain jostain syystä jäivät käyttämättä. Toivottavasti nämä olisivat kuluneet seuraavaan postaukseen mennessä. Kocostarin silmänympäryspatcheja olen vain kerran käyttänyt. Estelle & Thildin voide ei löytänyt kuvaan perille, ei edes eksynyt käyttöönkään.


Ja viimeisenä, projektin uudet tuotteet. Ja tuttuun tapaan olen valinnut tuotteita, joita käytän jo usein. Haluan postata mielellään muutaman kerran vuodessa tätä, niin on saatava kulutettua niitä tuotteita loppuun. Mukaan tulee neljä uutta tuotetta. Valitsin ensimmäiseksi uudeksi tuotteeksi The Body Shopin silmänympärysgeelin. Huah, olen todellä kyllästynyt tämän käyttöön. Aivan liian riittoisa tuote. Tästä on ehkä noin kolmannes vielä jäljellä. Toinen projektin uusi tuote on Maybellinen Fit Me-meikkivoide. Valitsin tämän, jotta on toinenkin meikkituote kulutettavana. Varastossa olisi muutama meikkivoide käytettävänä tämän jälkeen. Lisäksi valitsen mukaan Anastasia Beverly Hillsin Dipbrow Pomade on vedellyt viimeisiään jo vuoden, joten se olisi hyvä kuluttaa pois. Viimeinen projektiin tuleva tuote on Holika Holikan Daily Fresh Olive Lip & Eye Remover. Haluan kuluttaa silmämeikinpoistoaineen.

Linkit aiempiin postauksiin:
Aloituspostaus
Päivitys 1

Miten teidän omat pannuprojektit etenevät? Mielellään jakakaa linkkejä omiin projekteihin kommenteissa. Tykkään kovasti seurata projektien etenemistä.

4 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoisia tuotteita sulla tässä projektissa! Monia oon itsekin joskus käyttänyt :) Noi Kocostarin samaiset silmänympäryslaput löytyy myös multa ja hyvä kun näin ne tässä sun postauksessa, en oo meinaan koskenut niihin moneen viikkoon :D Luulisi, että tollanen purnukka kuluu loppuun nopeastikin, kun ei siellä kuitenkaan niin hirveästi niitä lappuja ole, mutta mullakin on ollut oma käytössä kohta vuoden ja vielä vaan niitä riittää siellä. Pitää koittaa ryhdistäytyä niiden kanssa ennen kuin se neste kuivahtaa sieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullakin on mahtava projekti! Noi Kocostarin lappuset helposti unohtuu, kun laittaa ne pois silmistä :D

      Poista
  2. Miulla on blogin puolella joulukalenteriprojekti:
    https://talkandbake.blogspot.com/2020/01/joulukalenteriprojekti-2020-intro.html

    Epäsäännöllisesti päivitän myös lakkaprojektia: https://talkandbake.blogspot.com/search/label/Project%20Polish

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun projektia oon seurannu mielenkiinnolla! Se joulukalenteriprojekti on loistava. Täytyy ehkä itsekin jossain vaiheessa tehdä katsaus

      Poista