torstai 16. tammikuuta 2020

Repost: Mustan hiusvärinpoisto c-vitamiinilla

Tämä aihe on yksi vanhan blogini suosituimpia postauksia. Ja tätä aihetta käsitellään aina välillä Facebookin eri keskusteluryhmissä. Joten nyt julkaisin tekstin myös tänne. En ole pitkään aikaan tehnyt c-vitamiini värinpurkua hiuksiin. Ei nyt vain ole ollut tarpeen muuttaa kovin radikaalisti hiustenväriä. Tosin, vuosi sitten syksyllä kampaajalla vaalennettiin ja värjättiin punaisiksi. Muita postauksia tulen tuskin vanhasta blogista jakamaan. 

Alunperin julkaistu 7.2.2015.

Noniin, nyt vihdoin sain kokeiltua c-vitamiinillä hiusvärin haalistusta. Elikkä ensimmäisenä tänään aamulla bussilla ajelin Malmin Saiturinpörssiin, josta ostin 90 tabletin purkin c-vitamiinia hintaan 6.95 euroa. Otin vain jonkin purkin sieltä, toki myös poretabletit kuulemma kelpaisivat myös tähän puuhaan. Poretableteista tulee kuitenkin sellaista levitettävää vaahtoa.


Purkista otin 15 tablettia, koska halusin vain haalistaa mustaa hiusväriä latvoista. Latvoihin olen tehnyt yhden värinpoiston ja vaalennuksen aikaisemmin, tosin erittäin huonolla lopputuloksella, sillä latvat kuitenkin olivat erittäin tummanruskeat.


Seuraavaksi murskasin ne 15 c-vitamiinitablettia tuollaisella maustemurkaimella, jonka sattumoisin kämppikselläni on. Se sopi tähän hommaan aivan täydellisesti. Kannattaakin murskata tabletit todella hienoksi jauheeksi, itse olin liian huolimaton ja sekaan jäi vähän isompaa palaa.


Murskauksen jälkeen laitoin shamppoota. Shamppooksi valkkasin sen perus Schwarzkopfin Schauma öljyshamppoon, jota normaalistikin olen käyttänyt. Shamppoota laitoin oman mieleni mukaan ja sekoittelin tuolla hiusvärisiveltimellä välillä sekaisin koko sopan.


Sitten levitin mömmön hiuksiini hiusvärisiveltimellä. Laitoin vaan ihan reilusti mömmöä. Hiusvärin lähtemisen huomasi jo ennen kuin olin saanut levitettyä jo kaikkialle! Seuraavassa kuvassa näkyy lähtökohtaa, tosin en saa tietenkään aivan oikeaa sävyä näkymään. Niin ja tosi hieno kuvakin :'D No, jospa tästä kuitenkin jotain pientä käsitystä saa.


Annoin mömmön vaikuttaa sellaiset 75 minuuttia ainakin. Vaikutuksen alkoi jo huomata ennen kuin olin levittänyt sen kaikkialle, mistä haluan vaalentaa hiuksiani. Lopputulos teki minuun kyllä suuren vaikutuksen. Lukemieni blogikirjoitusten perusteella, ei tämä mömmö tehnyt suurta muutosta ensimmäisellä kerralla useimpien hiuksiin. Jos olisin aiemmin tiennyt tälläisestä, en olisi edes ajatellut mitään vaalennusaineita tai värinpoistoja lyödä mustiin hiuksiin. Älkää ihmetelkö miksi tuo on vielä ylhäältä musta, sillä haluan hiuksiini liukuvärin, vähän erilaisen kuin yleensä on totuttu näkemään. Mutta sanottakoon vielä, että laitoin XZ tehohoitoa, niin hiukset eivät ole ollenkaan kuivat. Eivätkä hiukset edes kärsineet käsittelystä, toisin kuin värinpoistolla on kärsineet suuresti...


Oletteko kokeilleet c-vitamiinilla värinpoistoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti