maanantai 24. joulukuuta 2018

Hyvää joulua!

Haluan toivottaa oikein rauhallista ja mukavaa joulua kaikille!

Tässä vielä throwback viime vuoden Lancômen joulukalenteriin. Osa puuttuukin kuvasta. Tänä vuonna en sitten ostanutkaan joulukalenteria itselleni. Ehkä ensi vuonna sitten ;)

Lancôme joulukalenteri 2017

torstai 20. joulukuuta 2018

The Body Shop Drops Of Youth Eye Concentrate

Tehotuote silmänympärysiholle, joka sopii kaikille ihotyypeille ja ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin. Tuotteessa on roll-on levitystapa, jolloin pyörivä kuula pääsee viilentämään samalla silmänympäryksiä.  Ainesosina on mm. alppitähden kantasolu-uutetta, luomioliiviöljyä, luomubabassuöljyä, nikotiiniamidia eli tutummin B3-vitamiinia. Tarkoituksena on pehmentää, häivyttää pieniä juonteita sekä poistaa väsymyksen merkkejä silmänympärysiholta. Tuote on täysin vegaaninen, eli sopii myös eläinperäisiä ainesosia vältteleville kuluttajille. Ostin tämän The Body Shopista jostakin tarjousmyynnistä 10 eurolla. Tällä hetkellä maksaa Body Shopissa 26,90 euroa.

The Body Shop Drops Of Youth Eye Concentrate (onpas kulunut pakkaus)
En olekaan aiemmin omistanut silmänympärystiivistettä. Tuotetta käytetään siten, että painetaan pumppaus tiivistettä kuulalle, ja kuulalla levitetään silmien ympärille. Jos mietit missä kohtaa tämä tuote laitetaan, on ensin tämä tiiviste ja sen jälkeen silmänympärysvoide tai -geeli. Kosteuttavan vaikutuksen huomaa heti. Tiiviste on vaaleaa, hieman helmiäistä ja helposti levittyvää. Ihana viilentävä vaikutus. En oikeasti keksi tästä muuta sanottavaa. Joistakin tuotteista voisi vaan kirjoittaa ja kirjoittaa, mutta tämä on sellainen tuote, mistä en oikein keksi mitään sanottavaa. Kuitenkin tämä tuntuu sellaiselta tuotteelta, joka ei lopu milloinkaan. Olen nyt tehokäyttänyt tuotetta eli pyrkinyt käyttämään tätä joka ilta ja ei siltikään näytä mitään loppumisen merkkejä. 10 millilitran tuotteeksi on ainakin riittoisaa.

 Tuote on kiva, mutta en koe tätä itselleni tarpeelliseksi. Eli en ostaisi uudelleen.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Urban Decay Meltdown Makeup Remover Lip Oil Stick

Tämä tuote kuuluu samaan kategoriaan kuin UD:n Meltdown meikinpoistovoide, eli merkin vähemmän tunnettuihin tuotteisiin. Huulimeikinpoistoaineesta maksoin 9,90 euroa Feeluniquella. Normaalihinta tällä tuotteella on 13,20 euroa. Meltdown Lip Oilstickin luvataan poistavan erittäin vedenkestävän meikin mm. Vice-huulipunankin. Huulimeikinpoistoaineen luvataan olevan kosteuttava eikä se jättäisi jälkeäkään huulimeikistä. Tuote sisältää mm. kurkumajuuriuutetta, auringonkukansiemenöljyä sekä e-vitamiinia. Sopii hyvin matkustavalle, sillä ei vie juuri tilaa minigrip-pussissa, jos haluaa ottaa mukaan käsimatkatavaroihin. Huulimeikinpoistoaineen luvataan pystyvän hyvin kestävän huulimeikinpoistoon.

Urban Decay Meltdown Makeup Remover Lip Oil Stick
Kiva pakkaus. Mustaa, valkoista, pinkkiä. Simppeli kuviointi, ei turhia yksityiskohtia tai kiemuroita. Hento, kookoksinen tuoksu. Pidän siitä, miten huulituotteet liukenevat tuotteen vaikutuksesta. Nimensä mukaisesti on öljyinen, mutta ei samaan tapaan kuin esimerkiksi kookosöljy. Ensin levitin huulimeikinpoistoainetta ja pyyhin sitten vanulapulla. Urban Decayn huulipuna suli nätisti ja helposti pois huulilta. Macin huulipuna ei sitten ollutkaan helppo sulatettava. Vaati ainakin kolme levityskertaa, jotta edes suurin osa huulipunasta lähtisi. Vielä kuitenkin sitä huulipunaa jäi vielä huuliin.

Miinuksena erittäin paha maku, joten huuhtele huulet käytön jälkeen. Sitä kitkerää makua et halua maistaa. Sanoisin, että ehkä hieman turha tuote. Jos haluaa budjettiversion, niin kookosöljyä saa tämän putkilon hinnalla litran tarjouksessa, ja on muuten varmasti riittoisampi ja paremman makuinen (plussana vielä monikäyttöisyys). Joten arvioni on, että ihan kiva tuote, mutta en ostaisi uudelleen enkä suosittelu kuin vain matkusteleville huulipunan käyttäjille. Toki monta muutakin tuotetta ajaa matkoilla saman asian kuin tämä UD:n huulimeikinpoistoaine. Oikeastaan, mitä enemmän kokeilen, sitä varmemmaksi tulen tuotteen huonoudesta. Eihän tämä kykene poistamaan huulimeikkiä helposti. MAC:n huulipuna ei meinannut sitten millään irrota huulista. Vaikka ei ollut mitenkään äärimmäisen pysyvää huulipunaa. Ironisesti, tämä ei poistanut edes UD:n Vice-huulipunaa helposti. Kosteuttavaa kyllä on, mutta sekin lähtee vanulapun mukana pois.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Biotherm Skin Oxygen Depolluting Cleanser-puhdistusgeeli

Biothermin Skin Oxygen-sarjaan ensikosketukseni oli sarjan seerumi (josta en ole ironisesti tehnyt edes vielä postausta). Jostain syystä tykästyin tähän sarjaan, ja yllättäen tämä tuote tuli Kicksin verkkokauppatilauksen mukana tulleessa goodie bagissa. Depolluting cleanserin kerrotaan sopivan kaikille ihotyypeille eikä kuivata ihoa. Puhdistusgeeli on vaahtoava ja syväpuhdistava. Se sisältää mm. chlorellaa, spiruliinaa ja salisyylihappoa. Salisyylihappo tunnetaan epäpuhtaan ihon hoitotuotteista. Markkinoilla on myös ihan salisyylihappoa ihonhoitoon. Salisyylihappo on kevyesti ihoa kuoriva ja antiseptinen. Chlorella sisältää paljon vitamiineja ja sitä käytetään useimmiten ikääntymistä vastaan taistelevissa tuotteissa. Spirulina myöskin sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita. Spirulinaa käytetään myös ikääntyvän ihon hoidossa. Puhdistusgeelin sanotaan myös sopivan epäpuhtaan ihon hoitoon. Hintaa Kicksissä 150 millilitran tuotteella 28 euroa. Cocopandan hinta on tällä hetkellä 17,20 euroa.

Biotherm Skin Oxygen Depolluting Cleanser
Levitin ensin kasvoilleni vettä, sillä en tykkää laittaa suoraan kuiville kasvoille puhdistusgeelejä. Sitten puristin pienen määrän kasvojen pesulapulle tuotetta ja levitin pyörivin liikkein kasvoilleni. Vaahtosi hieman sen kasvojen pesulapun avustuksella. Ostin kasvojen pesulapun Dublinista Penneys-nimisestä liikkeestä muutamalla eurolla. Penneys tunnetaan Euroopassa Primark-liikkeenä. Alunperin ostin sen siveltimien pesuun, mutta harjakset eivät ole tarpeeksi jämäkät tarkoitukseen. Lopuksi tietenkin huuhtelin kasvoilta pesugeelin pois. Huomaan ehdottomasti, että kasvoni ovat erittäin puhtaat, mutta samoin myös kuivalta tuntuvat.

Koostumus näkyy tässä kasvojen puhdistuslapulla. 
Tuotteessa on kiva tuoksu, raikas. Nimensä mukaisesti, koostumus on geelimäistä, juoksevaa ja kirkasta. Puhdistusgeelit tuntuvat kuivattavan ihoa liikaakin, joten en ole aiemmin ollut niiden ystävä enkä myöskään ole tämän jälkeen. Suosittelen tätä enemmän iholle, joka ei ole kuivuuteen taipuva ja jolle sopii puhdistusgeelit. En ostaisi tätä uudelleen, sillä ei ole omalle iholleni sopiva. Muuta vikaa en kyllä näe tuotteessa.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Black Friday Haul

Black Friday tuli ja meni. Mutta mitä minä hankin?

Beauty Baylle lähti tilaus, jonka mukana tuli The Ordinarya, Makeup Revolutionia ja Juvia's Placea. Iih. Hihkun kuin pikkulapsi karkkikaupassa.  Oikeastaan tilasin tämän ennen perjantaita. Noita kaikkia merkkejä olen halunnut kokeilla, Makeup Revolution olikin enemmän heräteostos hintansa puolesta ja lukuisien luettujen postauksien vuoksi. Juvia's Placen paletti oli ehdottomasti odotetuin tuote, sillä olen paljonkin lukenut näistä luomiväreistä ylistyksiä.

Juvia's Placen The Magic Mini paletti maksoi 17,36 euroa, normaalilta hinnaltaan 35,25 euroa. Eli paletin sai puoleen hintaan. Hyvä hinta kyllä laadukkaasta 12 luomivärin setistä. Makeup Revolutionin Conceal & Correct maksoi puolestaan maksoi 3,15 euroa, hinta normaalisti 4,50 euroa. Outoa, sillä olin ottavinani Conceal & Define, eikä Conceal & Correct. Nyt huomasin, että on tarjolla Conceal & Definen tuotevalikoimassa vaaleimpana sävynä. Sävy on C0 White. Revolutionin Bake & Finish irtopuuterista maksoin 3,92 euroa, normaalihinta tuotteella on 5,60 euroa. The Ordinaryt olivat myös tarjouksessa. Marine Hyaluronics maksoi 5,40 euroa, normaalisti kustantaa 6,75 euroa. Niacinamide 10% + Zinc 1% oli hinnaltaan 4,39 euroa, normaalihinta tälle 5,50 euroa. AHA 30% + BHA 2% Peeling Solution oli 5,59 euroa, normaalihinta 7 euroa. Viimeinen Ordinaryn tuote eli Glycolic Acid 7% Toning Solution oli hinnaltaan 6 euroa, normaalisti se maksaa 7,50 euroa. Normaalihintaisena ostot olisivat maksaneet 72,10 euroa, nyt Black Fridayn kunniaksi sain ne 47,16 euron hintaan.

Beauty Bayn ostot  

Perjantaina napsuttelin tilauksen Oletkaunis.fille. Eksyin verkkokauppaan, ja näin Real Techniquesin sivellinsettejä hyvään hintaan. Päätin tilata loppujen lopuksi sitten kolme sivellinsettiä. Minulla ei ole ollut edes kunnollisia silmämeikkisiveltimiä. Tai edes huulimeikkisiveltimiä. Ja myöskään hyvää sivellintä meikkivoiteen levittämiseen. Beautyblender ei oikein sovellu All Nighter-meikkivoiteen levittämiseen. Eikä minulla ole edes meikkivoidesivellintä. Kuvassa ensimmäisenä Prep. + Color Lip-setti, joka maksoi vain 4,90 euroa?! Joka ei ole kylläkään enää myynnissä Oletkaunis.fi:ssä. Toisena on varmasti yksi suosituimmista RT:n seteistä eli Starter-setti silmämeikeille. Setti maksoi 12,90 euroa (ps. Cocopandalla tämä on ollut kokoajan 17,55 euroa, kuten myös oli "huikeana" Cocopandan Black Fridayna), tämäkään ei ole enää kyseisessä verkkokaupassa myynnissä. Viimeisenä on Blur + Smooth-setti ja hinnaltaan se oli 19,90 euroa. Tämä on vielä myynnissä verkkokaupassa hintaan 19,90 euroa. Harmi, kun en katsonut mitä normaalisti setit olisivat maksaneet, sillä olisi ollut kiva julkaista paljonko sain alennusta tuotteista. Postien kanssa RT:n siveltimet maksoivat 31,65 euroa.

Oletkaunis.fi:n ostot
Mitä mieltä olin Black Fridaysta? Täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen ostoksiini. Oikeastaan en voisi olla tyytyväisempi. Kokonaisuudessa olin kyllä pettynyt Black Fridayhin kaiken sen ennen kyseistä päivää olleen pöhinän jälkeen. Vuoden kovin alennuspäivä? Ja mitä yritykset tekee? No, mainostaa korkeampaa hintaa ja hyvää alennusprosenttia. Jota ei todellisuudessa ole. Kuten esimerkiksi Cocopandan tapauksessa. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, mielestäni Cocopandalla on hyvät hinnat normaalisti. Normaalilla hinnalla tarkoitan sitä, millä ne myyvät kokoajan tai suurimman osan ajasta, ei sitä heidän "ovh-hintaa". Otetaan esimerkiksi nyt tuo RT:n Starter-setti. Olen odottanut kuukausia, että tuo 17,55 euron hinta putoaa. Mitä on tapahtunut sitten? No ei ole laskenut. On vaan muistettu mainostaa kuinka hyvä ale heillä on. Alennukset ovat ok, mutta eivät jatkuvat, jos tuotteen hinta ei muutu suuntaan eikä toiseen. Mutta, nyt suurimpaan pettymykseen eli Kicksiin. Kicks vietti Black Weekkiä. Kicksin sinkkupäivän tarjouksien (muutamia valikoituja tuotteita -50%) jälkeen odotin samanlaista alennusta. No, saipahan Black Weekin aikana sitten -25% alennusta tuotelaji kerrallaan (ihonhoito, tuoksut, hiukset, jne).

En kyllä aio jatkossa esitellä ostoksiani blogissa, ellen hanki mitään suurempia tilauksia tai hihkumisen arvoista. Eli käytännössä saan käsiini jonkun kauan haluamani tuotteen tosi hyvään hintaan tai tee isompaa aleostoskertaa kuten tässä.

Mitä te löysitte Black Fridaysta? Oletteko kokeilleet tilaamiani tuotteita itse?

maanantai 3. joulukuuta 2018

Jeffree Star Cosmetics Lip Scrub huulikuorinta

Jeffree Starin huulikuorinta on ensimmäinen Jeffreen tuotteeni! Ihana, makea tuoksu tulee nenääni, kun avaan purkin. Kuorinta on hennon vihreän värinen, ja houkuttelee syömään suoraan purkista. Tämä on Jefreen 2018 kesäkokoelman makuja.

Jeffree Star Cosmetics Velour Lip Scrub Rainbow Sorbet-huulikuorinta
Ostin tämän I Love Me-messuilta Oletkaunis.fi-verkkokaupan pisteeltä. Tämä kustansi 8 euroa. Jeffree Starin huulikuorintoja löytää Sokokselta hintaan 14,90 euroa, ja Oletkaunis.filtä 13,50 euroa.

Tuotetta levitetään pieni määrä huulille ja kevyesti kuoritaan huulten ihoa. Mikä parasta, voi tuotteen lopuksi nuolla huulilta pois.

Purkki avattuna. 
Omasta mielestäni suhteellisen turha tuote. Paljon halvemmalle pääsee sokerilla ja hunajalla. Hunajasta voi tehdä kidesokerin kanssa tahnaa ja käyttää samalla tavalla kuin valmiita huulikuorintoja. Vaihtoehtoisesti sokeripalalla voi kevyesti huulia kuoria, tämän kanssa kannattaa olla varoinen eikä painaa liikaa. Kiva hemmottelutuote, mutta en aio ostaa enää uudelleen.