perjantai 24. tammikuuta 2020

Shasha Beauty Nails Tripla

Kävin ensimmäistä kertaa ikinä ottamassa rakennekynnet! Hieman extemporeen, sillä varattu aikani lääkäriin peruuntui ja olin jo Triplassa. Kävelin ensimmäisenä vahingossa yhden kynsiä tekevän paikan ohi ja siitä se sitten lähti. Katselin Timmasta aikoja, mutta niitä ei ollut. Muistinkin Prisman vieressä olevan kynsipaikan ja suuntasin sinne. Katselin hieman ulkopuolella, kunnes nainen huikkasi sisältä ja kysyinkin sitten rakennekynsiä. Ja voi juku! Miten vaikeaa olikin sitten päättää, että mitä väriä haluan käyttää. Kynsien teossa kului reilu tunti, akryyliä ja hintaa oli 55 euroa. Erittäin hyvä kokemus kaiken kaikkiaan. Ainakin näin ensikertalaisen silmin.


Vielä sivusta kuvia. Hieman vaikea oli saada kuvaa sivusta. Kyllä on sitten kynsiä käsitelty vaikka miten! Hiottu, viilattu, lakattu.


Koska minulla ei ole aiempaa kokemusta, en oikein tiedä ovatko nämä hyvät. Ei tunnu ainakaan huonoille. Tosin, eräs ystäväni oli Timman kautta käynyt laitattamassa yhdessä paikassa ja näyttivät ihan kauheilta! Aivan muhkuraiset ja epätasaiset.Mutta, omani ovat hyvin tasaiset ja ei-muhkuraiset. Tosin oikeassa etusormessa on hieman epätasaisuutta, mutta se enemmän tuntuu kuin näkyy. Ajattelin kokeilla itse geelilakkaamista kotona, kunhan näistä joskus sitten luovun ja saan ostettua tarvikkeet.


Oletteko rakennekynsien ystäviä? Vaiko ovatko naturellit kynnet se teidän oma juttu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti