maanantai 13. tammikuuta 2020

Loppuneet 2/2 2019

Nyt vuoden 2019 loppuvuonna loppuneet tuotteet vuorossa, jonka jälkeen 2019 alkaa olla taputeltu. Niillä tuotteilla, joilla ei ole omaa postausta, on annettu arvostelu. Tuotteita mulla ei jostain syystä lopu yhtä paljon kuin monilla bloggaajalla näyttää kuluvan. Nyt sain kulumaan ennätyksellisen määrän tuotteita. Yhteensä 12 kulutettua tuotetta. Tästä postauksesta voi jo havaita, mitä pannuprojektin tuotteita loppui.

Onnistuin mielestäni kuluttamaan hyvin loppuun tuotteita, sillä sain kulutettua kokonaisen seerumin ja kasvovoiteen.


Lumene Lähde miselliveden pikkupurkki loppui. Se oli helppo kuluttaa loppuun. Tykkäsin tästä paljon, puhdisti hyvin vesiliukoisen meikin.

Lumene Lähde Bi-Phase misellivesi oli mennyt pilalle harmikseni. Tämä on hyvin samanlainen kuin edellä mainittu misellivesi, mutta sisältää öljyä. Poisti todella hyvin vedenkestävän meikin. Todella hyvä tuote. Arvosana 4/5.


Cliniquen Dramatically Different Moisturizing lotion+ loppui viimeinkin reilun vuoden käytön jälkeen. No, käytin sitä kyllä hieman epäsäännöllisesti. Hyvä kosteusvoide kasvoille. Suosittelen kokeilemaan.

The Body Shopin Oils Of Life-hoitovesi loppui viimenään. Esittelyn jälkeen huomasin, että reilummin laitettuna alkaa ärsyttämään ihoa. Kasvoja kirveli ja punoitusta esiintyi, kun yritin lisätä tätä toisen kerroksen. Onneksi sain tämän loppumaan. Ei kovin hyvä tuote loppujen lopuksi. Tämä oli pannuprojektissa mukana myös.

Samaan aikaan edellisen tuotteen kanssa ostettu TBS:n Drops of Light-silmänympäryvoide meni pilalle. Yksinkertaisesti koostumus oli erottunut, eikä purkin ravistaminen auttanut siihen. Joten, saa mennä roskiin. Ei tämäkään kovin ihmeellinen tuote ollut. Ihan kiva tuote, mutta olisi voinut kestää pidempään. Ostin tämän helmikuussa. Hieman kirkastava. Kiva koostumus, hyvä levityspää. Arvosana 3/5.

Maybelline Lash Sensational alkoi vanhentua, joten päätin heittää sen pois. Hyvä, erotteleva ripsiväri. Tällä saa hyvin näyttävät ripset aikaan. Yksi suosikeistani.


Dependin kynsilakanpoistoaineen loput käytin pois. Ostinkin vahingossa samanlaisen tilalle, ei nyt hirveästi haittaa. Tämä oli perushyvä kynsilakanpoistoaine. Kynsilakan poisti nopeasti, glitteriä täytyi hieman työstää, mutta ne ovat yleensä hyvin tiukassa. Hintaakin on joku 2-3 euron verran. Ei haise pahalle. Ei huonoa sanottavaa. Arvosana 4/5.

Rexona Maximum Protection Sport Strenght oli hieman pettymys. Vaatteisiin jäi valkoisia, hankalasti irtoavia tahroja tästä antipersperantista. Vaikka antoi kuivua tai laittoi ohuen kerroksen, ei sillä ollut mitään vaikutusta tahraavuuteen. Harmi juttu, sillä mielestäni hillitsi ihan kiitettävästi hikoilua. Hieman tunkkainen tuoksu, ei raikas. En tule ostamaan kyllä tätä uudelleen. Arvosanaa alennan, sillä tahraa todella paljon vaatteita. 2,5/5.

Rexonan Invisible Black+Whiten ostin edellisen jälkeen, sillä olin hyvin kyllästynyt valkoisiin tahroihin. Hikoilemista esti ihan kiitettävästi omaan tarpeeseen nähden. Perushyvä ja halpa antipersperantti. Riittoisaksi tätä ei voinut kutsua, kesti max 3 kuukautta käytössä. Arvosana 3,5/5

Nivean Caring Shower Silk Mousse, Almond Oil loppui ahkeran käytön jälkeen. Ostin tämän sekä toisen liki samanlaisen joskus Tallinnasta suihkusaippuaksi. Hintaa purkilla oli noin pari euroa. Tämä on siitä hauska, että on koostumukseltaan moussea. Tuoksuu hyvälle. Pehmeä koostumus. Pidin tästä paljon, mutta varmasti parempia on. Arvosana 4/5.

Mitä teiltä on loppunut viime aikoina?

2 kommenttia:

  1. Kiva määrä loppuneita sulla! Mulla loppuu tosi epätasaisesti tuotteita. Välillä kuukaudessa ei lopu kuin muutama hassu, mutta yleensä seuraavassa loppuukin sitten melkeen parikymmentä :D Joillain bloggaajilla loppuu joka kuukausi ihan mielettömiä määriä tuotteita ja välillä oon kieltämättä hieman kateellinen, etten itse pysty samaan. Kuitenkin haluan tällä hetkellä nimenomaan kokoelmaani vähän pienemmäksi niin jokainen loppunut tuote on pieni voitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tää on puolelta vuodelta, kun ei paljoa kulu loppujen lopuksi :D mut joo, kadehdin kyllä niitä, jotka saa loppumaan tosi nopeasti. Tuntuu nyttekin, että lotraan monia tuotteita liikaa eikä siltikään vain lopu

      Poista