lauantai 11. toukokuuta 2019

Pannuprojekti 2019

Olen lukenut monista blogeista pannuprojekteja. Pannuprojektilla tarkoitetaan projektia, jossa yritetään kuluttaa tuote tai useampi loppuun asti, ja mieluiten vielä nopeasti. Koska tykkään tällaisista postauksista, aion myös itsekin kirjoittaa sellaisen. Pannuprojektia on tarkoitus seurata sitten myöhemmin, jotta näkee mitä pannuprojektissa oleville tuotteille kuuluu. Koska tykkään kokeilla erilaisia tuotteita, on niitä sitten kertynyt hyvin paljon nurkkiin. Paha tapa, ehkä pitäisi siirtyä enemmän matkakokoisiin tuotteisiin, niin ne loppuisivat nopeammin.

Elikkäs, aion ehkä pannuttaa seuraavia tuotteita. Mary Kayn kasvovesi ei ole kovin mieluinen, joten sen voisin ilomielin käyttäväni loppuun, myös mahdollisimman pian. Mary Kay Botanical Effects- kasvovesi (linkit avautuvat uuteen välilehteen). The Ordinaryn Marine Hyaluronics on viime syksynä tilattu, ja kulunut kyllä todella nopeaan tahtiin. Tuote on ihan ok, mutta nyt kyllästyttää jo hieman ja kova into olisi päästä käyttämään muita tuotteita. The Ordinary Marine Hyaluronics

Lumene Lähde Misellivesi on ollut mieluisa, muttei nyt ole oikein ollut käyttöä misellivesille vähäisen meikin käytön takia. Kaapissa olisi Emma S. misellivesi sekä tämä Lumenen misellivesi öljyllä. Lumene Lähde Pure Arctic Miracle 3 in 1 Micellar Water. Kasvovoide on ehdottomasti yksi tuote, jonka haluan ainakin kuluttaa loppuun. Valitsin siihen aiemmin esittelemäni Cliniquen. Clinique on kyllä tökkinyt jo vähän aikaa, kun on hieman tylsä tuote ja olen ahkerasti tätä käyttänytkin hankinnasta lähtien. Clinique Dramatically Different Moisturizing Lotion+


The Body Shopin ikuisuustuotteen eli silmänympärysseerumin loppua odotan kanssa innoissani. The Body Shop Drops Of Youth Eye Concentrate. Harmikseni en voi seurata, miten tätä tuotetta kuluu purkin läpinäkymättömyyden takia. Koska paljon käytettyjä tuotteita on teoriassa helppo pannuttaa, mutta kiinnostuksen lopahtaessa niitä on hankala saada loppumaan. Lumene Waterproof Biphase Eye & Lip Makeup Remover. Tämä on siis teoriassa helppo kuluttaa loppuun. Meikkivoide ja puuterikin olisi kiva saada loppumaan. Yksi puuteri on ahkerassa käytössä, joten aion kyllä saada vähintään pohjan näkymään. Maybellinen puuteri on vielä pinnaltaan ehjä, mutta kuoppa on jo saavutettu. Maybelline Fit Me Matte + Poreless puuteri. Luomivärin loppuminen on hieman toiveajattelua tällä hurjalla meikkaamisellani.


Löydät jatkossa tähän kategoriaan liittyvät postaukset tägillä "pannuprojektit". Pitääkö kukaan muu pannuprojektia? Vaikka sitten ihan itsekseenkin.

4 kommenttia:

  1. Oon yrittäny ite monta kertaa alottaa, mutta aina se vaan jää kun alkaakin käyttää muita tuotteita ja haluaa vaihtelua.. Joskus sain luomivätejä kuluteltua ahkeraan pois kun käytin joka ikinen aamu aina samoja varsinkin vaaleita värejä. Ne on helpompi saada kulumaan muutenkin kuin tummat värit vaan kestää ja kestää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen alottanut tämän postauksen kirjottaimisen jo tammikuussa :D joten itsekin olen vältellyt jonkin verran tätä. Vaaleat luomivärit on joo tosi nopeasti kuluvia, kun niitä kuitenkin voi käyttää aika reilulla kädellä. Kun taas tummia sitten tarvitsee kerralla niin vähän, ettei ne sitten ollenkaan kulu.

      Poista
  2. Tsemppiä projektiin! Näitä on aina kiva seurata. Tosin itse kokemuksen kautta olen todennut että projektiin kannattaa valita tuotteita joista tykkää koska muuten pakko käytöllä saa aikaan vain suuremman inhon 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mäkin tykkään seurata. Aina jännityksellä seuraan, mitä tuotteita on vielä jäljellä ja kuinka paljon. Tähän valitsin tarkoituksella rutiiniin kuuluvia tuotteita, sekä loppupuolella olevia tuotteita. Muutama alkaa olemaan jo lähes kulutettu, sen näkee sitten loppuneet-postauksesta :) ainakin ennen seuraavaa katsausta.

      Poista