perjantai 28. kesäkuuta 2019

Loppuneet 1/2 2019

Koska minulla tuotteita loppuu niin harvoin, niin päätin tehdä julkaisut puolen vuoden jaksoissa. Nyt näyttää siltä, että kesäkuussa ei enää lopu tuotteita, niin päätin julkaista jo ennen kuukauden loppua. Loppuneita on yhteensä 7+1 mini.

Aloitetaan ihonhoidosta ensin. Mary Kayn Botanicals Effects- kasvovesi loppu vihdoin. Jippii. Olen pitkään yrittänyt käyttää tätä pois, ja nyt viimein olen saanut uuden tuotteen käyttööni. Postaus olisi varmaan kohta ajankohtainen, säilytetään kuitenkin jännitys. Lue kasvoveden postaus tästä.

Cliniquen Moisture Surge- kosteustiiviste loppui myös. Tässä ei varmaan kuukautta mennytkään, että sain kulutettua. Lue postaus tästä.

The Ordinaryn Marine Hyaluronics loppui myös. Aika nopeasti kului pois. Edullinen hinta, hyvin kosteutti. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuote. Lue postaus tästä.

Lumenen Vedenkestävä silmä- ja huulimeikinpoistoaine oli ehdottomasti paras tähän mennessä kokeilemani. Lue postaus tästä.

Ole Henriksenin Truth- seerumi oli osa sitä Kicksin goodie bagia. Kiva tuote, mutta aivan liian kallis. Pehmentää ihoa ja kosteuttaa. Lue postaus tästä.


Viimeisimpänä hiustuotteisiin. Vain kaksi loppunutta, ja nekin ovat kuivashampoita. Batiste oli työpaikalla hätävarana. Batisten kuivashampoot ovat luottotuotteitani. Mikään ei saa hiusksia yhtä hyvin freesattua tarpeen tullen. Useiden HG-tuote, en ihmettele miksi. Kiva tuoksu. Näitä varmasti tulette näkemään jatkossakin.

Kardishian Beautyn tuotteesta en viitsi paljoa kirjoitella, sillä sarja on lopetettu. Vinkkinä kuitenkin, että Chi-merkin Luxury-sarja on itseasiassa aika hyvin Kardashian Beautyn hiustuotteiden oloinen. Jostain ryhmästä luinkin, että Kardashianin tuotteiden valmistaja on Chi. Chin Luxyry-sarjaa voi ostaa esimerkiksi Tallinnasta Kaubamajasta. Muutaman sanan kommentoin, että en pitänyt kuivashampoosta. Shampoo ja hoitoaine ovat ehdottomasti yksiä parhaimpia, mitä olen ikinä kokeillutkaan.


Löytyykö teiltä samoja mielipiteitä tuotteista?

2 kommenttia:

  1. Hyvin olet saanut tuotteita loppumaan! Loppuispa itseltäkin välillä muutakin kosmetiikkaa kun vain suihkusaippuoita -_- tuo Lumenen silmämeikinpoisto on täälläkin ollut käytössä ja käytän sitä tuhdimman silmämeikin poistoon ja on todella tehokasta ettei paljoa tarvitse silmiä hinkata ja vanutella ees taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin aika yllättynyt tästä :D tuo Lumene on kyllä älyttömän hyvä tuote, olen pitänyt siitä kovasti

      Poista