perjantai 1. maaliskuuta 2019

Jumbon Pyöreät Päivät

Nyt tuli tehtyä niin kivoja löytöjä, että pitääkin jakaa ne teidän kanssanne. The Body Shopissa oli oikein hyviä alennuksia. Nämä kolme tuotetta oli hyvässä alennuksessa, ja päätin sitten kokeilla niitä. Näissä oli 6 kuukautta käyttöaikaa, joten sai todella halvalla. Vasemmalla kuvassa etiopilainen vihreä kahvi kiinteyttävä vartalovoi. Hinta tällä minikokoisella oli vain 2 euroa, normaalisti 8 euroa. Ison purkin olisi saanut kympillä, mutta en ole kovin innokas käyttäjä ja kyllästyn helposti. Joten pieni purkki on minulle tarpeeksi riittävä. Keskellä on Drops of Light-sarjan kirkastava silmänympärysvoide. Hintaa oli 6 euroa, kun normaalisti tämä maksaa 26,50 euroa. Viimeisenä itseäni kiinnostavan Oils of Life-sarjan kaksivaiheinen kosteusemulsio. Tämä on minusta mielenkiintoinen, sillä tuote on tarkoitettu kasvoille ja pakkauskoko on suuri kasvotuotteeksi. Hieman ristiriitaista, sillä netissä tätä kutsutaan hoitovedeksi ja sitten purkissa kaksivaiheiseksi kosteusemulsioksi. Hoitoneste on kyllä pitkään mietityttänyt, sillä se on korealaisen kasvonpuhdistuksen yksi vaihe ja minulla ei ole ikinä ollut hoitonestettä. Hintaa oli 6 euroa, normaalihinta 21,90e. Ovh tuotteilla 56,40 euroa, nyt maksoin 14 euroa. Alennusta tuli hurjat 42,40 euroa.

Oletteko tehneet hyviä löytöjä nyt? Oletteko tehneet The Body Shopista hyviä löytöjä?

The Body Shopin löydöt

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On! Harvoin tulee ostettua TBS:n tuotteita muuta kuin alennuksesta. Ovat kuitenkin sen verran hinnakkaita, mutta nyt on hyvä tutustua tuotteisiin!

      Poista