Haluaisin nyt tähän väliin jakaa omia vinkkejäni, kuinka voi ostaa edullisempaan hintaan meikkejä ja ihonhoitotuotteita. Osa on ihan itsestään selvyyksiä, mutta avaan hieman mitä erilaisia tapoja on. Minulta löytyy hyvin laaja kokoelma, myöskin hintavampaa kosmetiikkaa. En kuitenkaan monesta tuotteesta ole maksanut sitä alkuperäistä hintaa.
Edulliset merkit ovat yksi tapa saada halpoja kosmetiikkatuotteita. Esimerkiksi Essence ja Catrise ovat edullisia meikkimerkkejä, ja niitä saa mm. Tokmanneilta ja K-Citymarketeista. Saiturinpörssi on yksi lempikaupoistani, sillä siellä on välillä todella hyviä alennuksia. Edellisistä kaupoista löytyy ihan edullisia ihonhoitotuotteita.
Alennusmyynneistä voi saada todella hyvään hintaan arvokkaita tuotteita. Osa aloittaa jo -50 %:n alennuksilla ja alennukset saattaa kohota 80 %:iin. Itse ostan suurimman osan kalleimmista tuotteista alennusmyynneistä. Alennusmyynneistä voi ostaa niitä tuotteita, joita on halunnut, mutta ei ole raaskinut ostaa niitä. Joulun jälkeen saa myös edullisesti lahjapakkauksia, joiden viimeisiä kappaleita myydään yli puoleen hintaan jopa. Kaikki tuotteet eivät aine ole markkinoilta poistuvia, vaan esimerkiksi Kicksistä saattaa myymälöistä poistua joku tuote ja jäädä vielä verkkokauppaan. Jolloin tuote on näissä kausialennusmyynneissä mukana.
Kanta-asiakasohjelmilla saattaa saada kanta-asiakasalennuksia. Esimerkiksi Kicksissä on kanttisviikonloppuja, jolloin on -50 %:n alennuksella valikoituja tuotteita. Myöskin jotkin tuotesarjat, kuten Budgie ja Skin Treat, ovat olleet tutumisalennuksessa -50 %:lla.
Jos ei ole väliä, mitä tuotteita saat, on hyvä ratkaisu kauneusboxit. Suomesta saa muutamia kauneusboxeja, esimerkiksi Glossybox ja Goodiebox. Briteistä saa tilattua Lookfantasticin boxia, joka on enemmän ihonhoitopainoitteinen kauneusboxi. Myös USA:sta tilattavia boxeja löytyy, mutta niistä ei minulla ole sen enempää tietoa.
Viimeisenä vinkkinä on Facebookin kirppisryhmät, joista voi ostaa myös käyttämätöntä kosmetiikkaa. Nyt kun yhä useampi tilaa jotain kauneusboxia, saa sitten näitä hutituotteita. Näitä hutituotteita sitten myydään Facebookin myyntiryhmien kautta. Toki myös hutilahjoja sekä hutiostoksia siellä myydään.
Onko teillä jotain hyviä vinkkejä edullisen kosmetiikan metsästämiseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti