Huomasin maaliskuun alussa, että Essenceltä julkaistiin rajoitettu erä It's Brush Hour!-nimisiä siveltimiä. Harmikseni Essencen Instagram-tililtä päättelin, että näitä ei olisi tulossa Suomeen. Kyselin Lalalipstickin Instagramista, että eihän näitä olisi tulossa myyntiin heille. Ja olihan niitä tulossa! Huomasin alle viikon jälkeen, että ne olivat ilmestyneet verkkokauppaan ja siitä se ajatus lähti. Päätettiin tehdä Lala:n nettikauppaan kaverin kanssa kimppatilaus, jotta saatiin postikuluitta. Tilasin itselleni kaksi It's Brush Hour!-sivellintä: precise eyeshadow brush ja eyeshadow shader. Lisäksi otin outletin puolelta catricen voidemaisen luomivärin. Luomiväri oli hieman heräteostos, mutta huomasin Google hakukonsolin kautta, että blogiani näytetään voidemaisten luomivärien haussa ja sitä on useasti haettukin. Joten lähinnä sitä varten ostin, että voin tehdä siitä postauksen. Kaverille tilasin yhden luomiväripaletin, irtoripset ja magneettiripset. Alla olevassa kuvassa kolme vasemmalta on minun tilaukseni.
Harmikseni kynämallinen sivellin loppui kesken kaiken, sain toisesta kappaleesta rahat takaisin. Onneksi sain itselleni toisen sentään! Eli voidemainen luomiväri maksoi vain euron, siveltimet 1,89 euroa kappaleelta. Siveltimet olivat todella edullisia. Tilauksen tein lauantaina, paketin kävin noutamassa jo tiistaina. Tuttuun tapaan nopea lähetys ja toimitus.
Oletteko hankkimassa Brush Hour-tuotteita?
Onpa kyllä nopea lähetys ja toimitus. Ei paha hinta ollenkaan voidemaisesta luomiväristä. Itsekin ajattelin tilata kosmetiikkaa lähipäivinä. https://www.cargosafe.fi/palvelut/lahetyspalvelut/
VastaaPoistaNyt postissa ruuhkaa, niin saattaa kyllä mennä vähän pidempään toimitus
Poista