perjantai 27. joulukuuta 2019

Meikkikokoelma 2019: Luomivärit ja luomivärinpohjustajat

Luomiväri-postaus sisältää aivan kaikki luomivärit. Oli sitten kyseessä voidemainen, paletti tai yksittäinen, on se tässä postauksessa mukana. Aloitetaan katsaus ensin paleteista, jotka ovat enemmän käytössä kuin muut kategorian tuotteet. Tässä postauksessa tulee olemaan enemmän tekstiä kuin missään muussa kokoelma-postauksessa, sillä näistä on kaikein helpoin saada tekstiä aikaan.

Luomivärinpohjustajien suosikki on Urban Decayn Primer Potion. Muutama muukin on kertynyt minulle. Minulta löytyy UDPP:sta kaksi versiota: Original ja Eden. Original on nimensä mukaisesti alkuperäinen luomivärinpohjustaja ja se on hyvin väritön luomilla. Eden on sitten enemmän peittävä ja sävyltään vaalea. Sitä suositellaan usein rasvoittuville luomille parempana kuin Original. The Balm päätyi minulle kaveriltani, sitä en ole vielä avannut. Smashboxin luomivärinpohjustajat ostin viime kesänä Kicksin alennusmyynneistä. En olisi näitä ostanut, jos olisivat olleet neutraaleja sävyltään. White on nimensä mukaisesti valkoinen ja Smoke on tummanruskea. Näiden kanssa saa luomiväreistä enemmän intensiivisempiä kuin mitä ihonväristen ja läpinäkyvien pohjustajien kanssa. Anastasian primerin tilasin Cult Beautysta hetki sitten. Se on vielä paketissa käyttämättömänä. Essencen primer on tarkoitettu glittereille, pari kertaa sitäkin olen kokeillut.


Syy, miksi minulta löytyy vain kalliimpia paletteja ja luomivärejä on se, että olen karsinut aiemmin niitä rankemmalla kädellä. En halua tuhlata aikaani huonoihin ja pigmentittömiin paletteihin. Aiemmin en edes omistanut luomivärejä ja olenkin niistä luopunut jo ajat sitten. Nyt kerään vain näitä hinnakkaampia paletteja, vaikka varmasti halvempia ja laadukkaita paletteja riittäisikin. Nyt olen innostunut kopioimaan Pinterestistä pictorialien meikkejä. On helpompi löytää tunnetuista ja suosituista paleteista pictorialeja.

Smashboxin Cover Shot-paletteja löytyy kolme kappaletta. Vanhin niistä on tuo Major Metals, jonka viime vuonna ostin olisiko ollut sinkkupäivänä puoleen hintaan. Pigmentti on kyllä hyvä, hieman hankalat sävyt yhdistää keskenään. Muut ovat vielä korkkaamattomia, sillä en tiedä aionko ottaa käyttöön vaiko laitanko jollekin lahjaksi. Paletit ovat Minimalist ja Nova. Nämä hankin Kicksin osta 3 maksa 2-tarjouksesta lahjapakkauksessa.


Jeffree Starin Blood Sugar on ensimmäinen JS:n palettini. Tätä en ole harmikseni edes pahemmin. En kertaakaan ole tarttunut tähän. Pakko kyllä testata, en ole vain raaskinut testata tätä. Kaunis paletti. Ihania punaisen sävyjä, ei tarvitse kyllä muita punaisia oikeastaan lisäksi. Plussana, että sävyjä on todella paljon yhdessä paletissa.


Vanhin näistä paleteistani on Anastasia Beverly Hillsin Prism. Se on ollut minulla jo parisen vuotta. Se on ehdottomasti lempipalettini. Prism taipuu hyvin moneen tyyliin. Smokey eyen saa syntymään hyvin monen eri värisenä, sillä paletista löytyy hyvin pigmenttirikas musta sävy ja sitä voi yhdistää hyvin paletista löytyviin ruskean ja vihreän sävyihin. Viimeisimpiä hankintoja ovat Modern Renaissence ja Soft Glam. Ne ostin Kicksin Vault-settinä, eli kaksi palettia upeassa glitterisessä pakkauksessa ja maksoin alennuksien jälkeen setistä yhteensä 55 euroa. Yhden paletin hinta oli mielettömän alhainen eli 27,50 euroa. ABH:n paletit maksavat normaalisti Kicksissä sen 57 euroa kappaleelta. Näitä en ole vielä kerennyt korkkaamaan, sillä ovat niin uusia vielä kokoelmissani.


Huda Beautyn Obsessions-paletit ovat lemppareitani. Helppoja ottaa mukaan, ei liikaa sävyjä ja hyvä pigmentti. Gemstone-paletti on näistä vanhin, tilasin muistaakseni viime vuonna sen Cult Beautylta puoleen hintaan, taisi hintaa olla vähän alle 20 euroa. Ruby-paletin sain Cult Beautyn goodie bagista, en ole vielä tätä korkannut. Upeat sävyt tässäkin. Neon Orange-paletin olen saanut lahjaksi. Tällä olen luonut jo muutamia meikkejä. Todella hyvä tämäkin.


Viimeisenä yksittäisiä luomivärejä. Koska näitä löytyy vain kaksi kappaletta, en jaksanut ottaa kuvaa niistä. Toinen on MAC Paint Pont, joka on siis voidemainen luomiväri. En muista sävyä, mutta on vaalea. Toinen on ruskea MAC Frost sävyssä Amber Lights, joka on ruskean sävyinen.

Mitä luomivärejä teiltä löytyy? Mitkä ovat suosikkejanne?

2 kommenttia:

  1. Hudan paletit ne on niin upeita ja mahtava pigmentti myös.Tykkään myös niiden optimaalisen pienestä koosta :D Harmi vain että vähän hankala saada Suomeen ja hintavia myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just täydellisen kokoisia ja täydellinen yhdistelmä todella pigmenttisiä sävyjä. Hinta on kyllä aika huima, 30 euroa 9 sävyn paletista. Hudan huono saatavuus on kyllä iso miinus

      Poista