tiistai 14. huhtikuuta 2020

Alien-tutoriaali

Ensimmäinen luomiväritutoriaalini!!! Olen aivan innoissani tästä. En ole koskaan aiemmin tehnyt tutoriaaleja, saati sitten edes videonakaan. Tämän tekeminen oli hyvin hauskaa, vaikein osuus oli muistaa ottaa kuvat eri vaiheista. Tarvitsette alla näkyvät tarvikkeet. Eli luonnollisesti luomiväripaletti. Tähän voi käyttää myös jotain muuta palettia, mikäli ei omista kyseistä palettia. Pohjustamiseen luomivärinpohjustusaine sekä puuteri ja puuterisivellin. Näiden lisäksi varaa myös siveltimille pikaputsari tai vaihtoehtoisesti kaksi kappaletta toisena olevia siveltimiä. Myös talouspaperi, josta kostuttaa jotain kohtaa korvaa pikaputsarin kohtuullisesti. Eli pieni kohta kosteaksi, sivellintä hierotaan hieman siihen ja lopuksi kuivaan kohtaan hierotaan, jotta sivellin ei jää märäksi. Itse meikkiin sitten omat siveltimet peiteaineelle, luomivärin pakkaamisen lyhyt karvainen ja tiheä, häivytykseen, alaluomen luomivärin levittämiseen sekä pieni tarkka kynämäinen.


Pohjusta puhtaat luomet ensin luomivärinpohjustusaineella ja kiinnitä se puuterilla. Ota siveltimeen kaksi sävyä Flying Saucer ja levitä sitä luomivakoon. Voitte jo tässä vaiheessa häivyttää ylöspäin sävyä liikuttelemmalla sivellintä edestakaisin ylemmäksi siitä kohdasta, mihin laitetaan eniten sävyä. Kuitenkin luomivakoon päin jää eniten väriä.


Levitä peitevoidetta liikkuvalle luomelle ensin luomen alareunaan. Avaa silmät kunnolla ja katso reilusti ylös niin, että peitevoide tarttuu myös liikkuvan luomen yläosaan. Levitä sitten ykkössiveltimellä peitevoidetta koko liikkuvan aluuelle. Ei tarvitse olla täydellisen suora levitys, sillä tummempi sävy antaa anteeksi, mikäli sitä lipsuu hieman ulkopuolelle.


Levitä sävyä Space Cowboy siveltimellä kaksi peitevoiteen päälle reilusti. Tässä vaiheessa ei tarvitse olla kovin tarkka, että luomivärin reuna täytyisi olla tarkka ja täydellisen suora. Mikäli sävy Flying Saucer jää jostain kohdin liian ohueksi, voitte nyt lisätä vielä sävyä lisää siveltimellä kaksi.


Häivytä kolmossiveltimellä reippaasti kummankin sävyn rajoja, niin ettei ole enää kovia reunoja ja sävyt sulautuvat toisiinsa sekä ihoon. Näin luomiväristä tulee siisti eikä ole kovia sävyvaihteluita niin kuin ylempänä olevassa kuvassa näkyy, että Space Cowboy sävyä ei ole kovin tarkasti levitetty.


Pyyhi meikinpoistoaineella silmän alapuolelle varisseet luomivärit. Viimeiseksi lisää alaluomelle nelossiveltimellä sävyä Flying Saucer ja häivytä sitä hieman siveltimellä kolme. Lisää vielä silmän sisänurkkaan sävyä Moon Rock siveltimellä viisi. Viimeisenä lisää lempiripsiväriäsi. Halutessasi voit laittaa sitä alaripsiin, itse en tykkää laittaa ripsiväriä alaripsiin sitten ollenkaan. Ei sovi minun silmille.


Ja alla olevasta kuvasta näette, miltä meikki näyttää silmät kiinni. Mielestäni lähikuvat ei oikein anna ikinä ihan täydellistä kuvaa, sillä olen hieman suurpiirteinen ja kaikki virheet näkyvät lähikuvissa.


Oletteko kokeilleet tehdä tutoriaalien avulla meikkejä? Mitä pidätte niistä? Haluatteko lisää tutoriaaleja blogiin?

4 kommenttia:

  1. Niin upeat sävyt tossa meikissä! Tää paletti itsessään ei jotenkin mua koskaan kiinnostanut niin paljon, että olisin harkinnut sen ostamista, mutta tää sun meikki on kyllä upea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Itse hankin tämän vähän vahingossa, ei ollut edes tarkoitus ostaa, mutta sain tämän hyvään hintaan :D

      Poista
  2. Kaunis meikki! :) Tykkään itse tosi paljon vihreistä sävyistä ja tässä meikissä on kauniit yhteen sopivat sävyt. Itse paletti ei ole mun suosikki Jeffreyn paleteista kuitenkaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en ole hirveästi vihreisiin tutustunut, lähinnä niitä löytyy vain muutama. Eli en osta tarkoituksella niitä :D

      Poista