perjantai 14. helmikuuta 2020

Huxley Secret Of Sahara Good Night Sleep Mask

Huxley oli vielä vuosi sitten aivan tuntematon merkki minulle. Merkkiin ensikosketus taisi tulla Ostolakossa-blogin kautta. Virve hehkuttaa blogissaan Huxleyn tuotteita. Sen jälkeen korealaisen kosmetiikan FB-ryhmistä olen bongannut hehkutuksia. Tuote sisältää mm. kaktusviikunan siemenöljyä, hyaluronihappoa sekä vettä. Tuotteen luvataan kosteuttavan sekä ravitsevan yön aikana. Sain tämän tuotteen lahjana pienemmässä koossa. Täysikokoinen tuote on 120 grammaa, omassani on 30 grammaa. Lykolta saa tilattua 26,90 eurolla, Stockmannilta saa myös myymälöistä 27,90 euroa. Mikäli jaksaa odottaa, niin tätä saa jopa reilulla 16 eurolla.

Täytyy todeta, että ihan huikea tuote. Sleeping mask jättää kasvot sileän ja kosteutetun tuntuisiksi. Aivan silkkinen tunne iholla. Siloitettu tunne todennäköisesti johtuu siitä, että tuote sisältää silikoneja. Niitä käytetään yleisesti saamaan aikaan siloittava tunne, oli sitten kasvotuote tai hiustuote. Kasvoille levittämisen jälkeen tuntuu kivan viileältä, raikkaalta.


Olin jotenkin linkittänyt mielessäni, että tuotteet olisivat hajusteettomia. Väärässä olin, sillä tuotteita varten on kehitetty oma tuoksunsa. Eli hajusteherkät, kannattaa käydä jossain testaamassa tuotteen sopivuus. Itseäni ei kovin suuresti tuoksu haittaa, vaikka haistankin sen kasvoilta levittämisen jälkeen selkeästi. Ei ole omaan nenäni mitenkään pistävän tuoksuinen. Tuotteen tuoksua on hyvin vaikea kuvailla. En tiedä oikein miltä se tuoksuu, sillä se on hyvin uniikki. En pysty sanoilla kuvailemaan, kuinka hyvä tuote tämä on. Suosittelen tätä kaikille ihotyypeille. Geelimäisen koostumuksen ansiosta tämä sopii hyvin rasvoittuvalle iholle, mutta kosteutustehonsa ansiosta myös kuivalle iholle.

Oletteko te kokeilleet Huxleyn tuotteita? Seuraavaksi ehkä voisin testata saman tuotesarjan kasvovettä, siitä olen lukenut paljon hehkutusta.

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä tosi kiva naamio! Huxleylla on muutenkin paljon hyviä tuotteita, mutta mua kyllä vähän häiritsee se Huxleyn "ominaistuoksu ", tulee joku huuhteluaine mieleen. Suosittelen kokeilemaan myös Huxleyn geeliputsaria, tosi riittoisaa eikä kuivata ihoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun sanoit tuon huuhteluaineen tuoksun, niin hyvin kuvailtu. Geeliputsarista mulla on kans näyte! Täytyy laittaa heti kokeiluun.

      Poista