keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Loppuvuoden 2018 loppuneet

Hyvää alkanutta vuotta 2019 teille kaikille!

Nyt on sitten aika nauraa loppuvuoden loppuneille tuotteille. En laskenut mukaan sheet maskeja, sillä en säästänyt niiden pakkauksia (jatkossa kuitenkin aion ne esitellä näissä postauksissa). Eli nyt loppui kaksi täysikokoista. Syy miksi minulta loppuu yleensä vähän tuotteita, on se että vaihtelen tosi paljon tuotteita ja sitten se kuoleman synti, laiskuus. Lintsaan siis kasvojen ihonhoidosta välillä. Nyt voisin taas kyllä ryhdistäytyä ihonhoidossa.

Mennään sitten höpinän jälkeen loppuneisiin tuotteisiin.

The Body Shopin mango- käsivoide loppui viimeisimpinä muutama päivä sitten. Tuoksu alkoi varmasti muuttua, sillä on ollut pitempään auki ja tuoksu alkoi muistuttaa persikkajääteetä. Pidän erityisen paljon näistä TBS:n geelimäisistä käsivoiteista. Syy siihen on, että ne eivät jää tahmaiseksi ja imeytyvät hyvin. Minulta löytyi mansikkakin, mutta se on hukkunut jonnekin yllättäen. Hyvin riittoisa koostumus. Ei kuitenkaan pelasta rutikuivaa ihoa, mutta sellaiseksi sitä ei tulisi edes päästää  ja rasvata ennen kuin kämmenselät vuotavat verta. Arvosana 4,5/5.

Schwarzkopf BC Bonacure Moisture Kick- shampoo. Kuten kuvasta huomaa, olen tästä pullosta maksanut euron. Vain euron! Tämä oli Tokmannin alelaarissa poistossa. Shampoita on kyllä hyvin paha arvostella, sillä en hirveästi huomaa eroa niiden välillä. Arvostan siis vaahtoavuutta ja puhdistavuutta. Tämä kyllä hoitaa hyvin tehtävänsä. Kosteuttavuutta en huomaa, ehkä luonnonkihara hius olisi huomannut kosteuttavuuden. Ei ihmeellinen, hinta-laatusuhde kyllä tuolla hinnalla erinomainen. Arvosana 4/5.

Loppuvuoden loppuneet 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti