tiistai 9. kesäkuuta 2020

Maybelline Lasting Drama geelieyeliner

Olin ehkä yläasteikäinen, kun Maybelline julkaisi geelimäisen eyelinerinsa. Juuri tämän tuotteensa. Muistan, kun haaveilin tästä tuotteesta. Kuinka helppoa voisi olla eyelinerin levittäminen. Kuitenkin tuote oli siihen aikaan omalle lompakolle hintava. Yli kymmenen euroa. Siihen aikaan käytin Seppälästä ostamaani mustaa sivellinlineria Wet'n Wildilta. Kokeiluja sitten tuli sen jälkeen tussilla. Mutta kyllä se sivellinpäinen liner oli paras. Viimeisen vuoden sisällä olen kokeillut kahta eri tussia, kunnes ostin tämän heräteostoksena Tokmannilta -40 %:n alennuksella. Normaalihinta jotain 13 euron luokkaa Tokmannilla. Harmikseni tämä poistunut Suomen markkinoilta ainakin.


Geelieyelinerin luvataan olevan pitkäkestoinen ja vedenkestävä. Pakkauksen mukana tulee eyelinerin lisäksi kaksipäinen sivellin. Siveltimellä saa halutessaan kapean tai paksumman rajauksen. Siveltimen toinen pää on hyvin pieni ja tarkka sivellin, toisessa päässä on ohut sieni, joka soveltuu rajauksen häivyttelyyn. Eyelinerin luvataan liukuvan luomelle vaivattomasti. Ohjeessa suositellaan aloittamaan rajaus luomen keskiosasta jatkamalla ulkoreunaan, jonka jälkeen tekemään silmän sisänurkasta keskelle luomea.

Viivat vedetty pakkauksen omalla siveltimellä.
Sotkin hieman ennen kuvan ottoa, kun otin
rengasvaloa pöydältä.
Mitä mieltä olen? Kyllä se on aivan yhtä ihana kuin olen aina haaveillut. Ehdottomasti paras silmänrajaustuote ikinä, mitä olen kokeillut. Rajauksen tekeminen on niin helppoa ja vaivatonta. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä, mikäli käyttää vedenkestävää eyelineriä ja haluaa kokeilla jotain uutta. Olen käyttänyt tätä ABH:n Prism-paletin kanssa ns. luomivärinpohjustajana kimaltelevassa smoky eyessa ennen kuin ostin tumman silmämeikinpohjustusvoiteen.

1 kommentti:

  1. Voisin kyllä ostaa tällaisen joskus kokeiluun, mielenkiintoinen tuote!

    VastaaPoista