lauantai 17. marraskuuta 2018

Urban Decay Meltdown Makeup Remover-meikinpoistovoide

Tämä Urban Decayn tuote ei ole kovin tunnettu Suomessa. Monikaan ei tiedä, että UD edes valmistaa meikinpoistotuotteita. Kyseinen tuote on voidemainen meikinpoistoaine, jonka tarkoitus on irroittaa myös vedenkestävä meikki helposti (jopa UD All Nighter meikkivoide). Meltdown sarjassa on myös meikinpoistovoiteen lisäksi stick, huulimeikinpoistoaine ja meikinpoistospray. Valitsin sarjasta itselleni meikinpoistovoiteen ja huulimeikinpoistoaineen. Voide oli minusta ehkä helpoin vaihtoehto itselleni. Spray tuntui liian hankalalta käyttää ja vierastan hieman ajatuksesta suihkuttaa meikinpoistoaine kasvoille. Omani ostin Feeluniquelta hintaan 21,60 euroa. Tätä olen kuitenkin nähnyt -30 %:n tai -50%:n alennuksella Feeluniquella kerran tai kaksi.

Urban Decay Meltdown Makeup Remover-meikinpoistovoide
Tuoksu on erittäin perusrasvamainen. Kuin olisi haistanut Aqualan perusrasvaa. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen mielsin tuotteen enemmän puhdistusmaitomaisemmaksi tuotteeksi kuin mitä meikinpoistoaineeksi. Levitin tuotetta kasvoilleni kerroksen, ja odotin meikin ”sulamista”. Sitten pyyhin vain vanulapuilla meikin pois. Ripsiin laitoin siten, että puristin nokareen sormelle ja sitten ”voitelin” ripset meikinpoistovoiteella. Annoin vaikuttaa hetken ja pyyhin vanulapulla pois. Lopuksi laitoin vanulapulle voidetta ja pyyhin kasvoilta vielä meikin rippeet. Kasvot tuntuivat erittäin pehmeiltä käsittelyn jälkeen. Ei yhtään kuivattanut, pikemmin päinvastoin. Meikinjämiä ei jäänyt ollenkaan, ja meikinpoisto oli erittäin helppoa.

Aluksi tuntui, että äh, nyt tuli huti ostos. Käytön aikana kuitenkin pyörsin ensimmäiset ajatukset, ja tajusin pitäväni kyseisestä tuotteesta ja itseasiassa aika paljonkin. Olin kuvitellut käyttäväni tätä kasvojen puhdistusrutiinin ykkösvaiheena eli öljyputsarina. Öljyputsari on sellainen, että sen jälkeen on pakko pestä puhdistavalla tuotteella. Kuitenkin tämä tuote ei ole öljyinen eikä jätä kasvoille öljyistä tunnetta. Aiemmin olen käyttänyt Garnierin puhdistusmaitoa, joka tästä tuotteesta tuli jollain tapaa mieleen. Kuitenkin Garnierin jälkeen oli pakottava tarve puhdistaa kasvot vielä, sillä kasvot eivät tuntuneet puhtailta. Nyt meikinpoiston jälkeen on hyvin silkkinen olo kasvoilla, ei raskas, rasvainen tai öljyinen. Jos nyt jokin huono puoli täytyy keksiä on se, että meikinpoistoainetta saa käyttää kerralla aika reippaasti. Ja hintakin on hieman suolainen. Hyvä tuote, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Itse ajattelin kuitenkin kokeilla vielä sarjaan kuuluvia muita tuotteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti